Syksyllä 2010 olin TET-harjoittelussa Kansallisteatterissa, ja rakastin siellä olemista. Kun kaksiviikkoinen tettini oli ohi, olin tietysti allapäin, mutta päätin, että jonain päivänä palaisin sinne vielä. Noin kymmenen kuukauden päästä astelinkin taas Kansallisteatteriin, aikomuksenani aloittaa teatterin harrastaminen Kansallisteatterin nuorille tarkoitetussa ryhmässä. Ja tätä kirjoittaessani on enää 26 päivää siihen, että nousemme Pienelle näyttämölle ja näytämme vihdoin näytelmän, jonka parissa olemme nyt kovasti tehneet töitä. Enpä olisi silloin tetissä uskonut, että nyt, puolentoista vuoden päästä, esiintyisin ihan oikeasti itse Kansallisen lavalla! Sitä voisi kutsua unelman toteutumiseksi, ja olen siitä superiloinen.
Tässä ryhmässä mukana oleminen on ollut todella mukavaa. Treeneihin on aina ollut kiva tulla, kohtauksien kirjoittaminen on ollut mielenkiintoista (on hurjaa nähdä, kun itse kirjoittama kohtaus herää henkiin lavalla), harjoitusten aikana ja jälkeen on ollut usein iloinen, energinen fiilis, ja vaikka välillä on joutunutkin odottamaan, että omaa kohtausta mentäisiin läpi, niin ei se ole haitannut. Miten tähän on sitten päästy? Hyvä yhteishenki, rento ilmapiiri, sekä kun kaikki ihmiset ympärilläni ovat ihania, omia itsejänsä, ja heihin on helppo luottaa ja tukeutua, on esimerkiksi kirjoittaminen ja näytteleminen ollut helpompaa.
Puhumattakaan tietysti siitä, miten siistiä on ollut laittaa Sankarillisten julisteita kaikkialle, kertoa tästä blogistamme, saada oma plari, ja ylipäätään tajuta se, että pääsemme pian esiintymään Pienelle näyttämölle! Ainoa hieman negatiivisempi asia, joka tulee mieleen on se, että kohta tämä loppuu, mutta toisaalta, mitä kaikkea mukaani onkaan tarttunut yhteisen, lähes vuotemme ajalta! Tämä on ollut yksi toteutunut unelma, ja sellainen tuntuu aina mahtavalta. Ehkä myös vähän sankarilliselta?
Riina, näyttelijä
