Ennen kun
alat lukea, laita biisi soimaan tästä: http://www.youtube.com/watch?v=uCOPuGBg_W0 ja anna
sen soida kun luet tekstin. Pääset näin lähemmäs pääni sisäistä tunnelmaan.
Uh. Ei
jännitä, ei. Näin viikolla unta että harjoitukset olivat käynnissä jossakin
tilassa, joka näytti Pieneltä näyttämöltä ja siellä oli paksut mustat verhot.
Näyttelijät kiipeilivät verhoja pitkin ylös ja yritin huudella alhaalta kaikkia
alas jotta voisimme harjoitella.
Ryhmämme Iiris oli nähnyt painajaisia R-kirjaimien hyökkäyksestä. Itse
asiassa tiistain harjoituksissa yksi jos toinenkin paljasti Sankarillisten
tulleen uniin.
Minusta
se on hyvä asia. Se, että asiat tulevat uniin, tarkoittaa sitä, että näytelmän
maailma alkaa vaikuttaa ihmisiin alitajuisella tasolla. Se kuuluu osaksi
luonnollista prosessia. Itse näen aina ennen ensi-iltaa unen: esitän
keskeneräistä esitystä, kaikki on ihan sekaisin ja olen tietenkin ilman housuja.
Erään uniteorian mukaan unet ovat ihmiselle ns. elämäsimulaattori, jossa voi
harjoitella tulevaa vaaraa varten niin, että kun tositilanne elämässä iskee,
olet jotenkin valmistautunut siihen. Kivikauden ihmiset siis näkivät ehkä usein
unia karhun kanssa painimisesta. Me nykyihmiset näemme unta siitä, ettei ole
housuja.
Housuja
tai ei, Sankarilliset menee eteenpäin. Juliste on lähtenyt levitykseen,
lavastaja on selvinnyt viikon flunssasta, tanssikoreografia on melkein valmis, facebook-tapahtuman
mukaan osallistujia on jo ainakin 130 ja ensi-ilta taitaa olla loppuunmyyty.
Huisia!
Monet ovat kyselleet ja ihmetelleet miten juusto liittyy tarinaan mitenkään? Hhm. Voisin sanoa, että juuri juusto on koko näytelmän koossa pitävä voima joustavuutensa ja pastöroidun elastisuutensa vuoksi. Juusto nimittäin edustaa meille arkea. Arkea, joka on tavoittelemisen arvoista. Jota ilman maailma ja elämä menee kaaokseen koska ei ole mitään pysyvää, toistuvaa, tavallista, arkista. Ja joka kuitenkin huomaamatta muuttuu ihanaksi ja ihmeelliseksi kun voi hetkeksi pysähtyä ja ihailla sitä. Ja kun rupeaa arjen tarkkailijaksi, huomaa ettei mikään arkinen ole enää arkista vaan erilaista, erikoista.
Usein
ulkomailla lomaillessa kaikki arkiset asiat ovat ihania koska silloin asettaa
itsensä automaattisesti tarkkailijan rooliin. Oi, Pariisissa naapurin rouva syö
aina aamiaiscroissantinsa romanttisesti korttelikahvilan ulkopöydässä. Oi,
Madridissa köyhä kerjäläismies soittaa aina haitaria aamun ruuhkametrossa. Oi,
Brysselissä kadunlakaisija viheltelee aina työtä tehdessään. Oi, miten
eksoottista ulkomailla onkaan! Joskus Helsingissä liikkuessani leikin
ajatusleikkiä, että olen vieraassa, minulle tuntemattomassa kaupungissa
lomalla. Yhtäkkiä koko kaupunki muuttuu ihmeelliseksi silmien edessä. Kaikki
arkinen helsinkiläisyys mitä näen on uutta ja viehättävää. Se on hauska leikki,
suosittelen muillekin.
Tavallisuus
on pop. Silloin siitä tulee erikoista.
Näihin
poukkoileviin mietteisiin päättää sanansa ohjaaja Eve
PS.
Kannatta tsekata myös tuo video!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti