Ylistys unelle, arjelle, juustolle

Ennen kun alat lukea, laita biisi soimaan tästä:  http://www.youtube.com/watch?v=uCOPuGBg_W0  ja anna sen soida kun luet tekstin. Pääset näin lähemmäs pääni sisäistä tunnelmaan.

Uh. Ei jännitä, ei. Näin viikolla unta että harjoitukset olivat käynnissä jossakin tilassa, joka näytti Pieneltä näyttämöltä ja siellä oli paksut mustat verhot. Näyttelijät kiipeilivät verhoja pitkin ylös ja yritin huudella alhaalta kaikkia alas jotta voisimme harjoitella.  Ryhmämme Iiris oli nähnyt painajaisia R-kirjaimien hyökkäyksestä. Itse asiassa tiistain harjoituksissa yksi jos toinenkin paljasti Sankarillisten tulleen uniin.

Minusta se on hyvä asia. Se, että asiat tulevat uniin, tarkoittaa sitä, että näytelmän maailma alkaa vaikuttaa ihmisiin alitajuisella tasolla. Se kuuluu osaksi luonnollista prosessia. Itse näen aina ennen ensi-iltaa unen: esitän keskeneräistä esitystä, kaikki on ihan sekaisin ja olen tietenkin ilman housuja. Erään uniteorian mukaan unet ovat ihmiselle ns. elämäsimulaattori, jossa voi harjoitella tulevaa vaaraa varten niin, että kun tositilanne elämässä iskee, olet jotenkin valmistautunut siihen. Kivikauden ihmiset siis näkivät ehkä usein unia karhun kanssa painimisesta. Me nykyihmiset näemme unta siitä, ettei ole housuja.

Housuja tai ei, Sankarilliset menee eteenpäin. Juliste on lähtenyt levitykseen, lavastaja on selvinnyt viikon flunssasta, tanssikoreografia on melkein valmis, facebook-tapahtuman mukaan osallistujia on jo ainakin 130 ja ensi-ilta taitaa olla loppuunmyyty. Huisia!

Monet ovat kyselleet ja ihmetelleet miten juusto liittyy tarinaan mitenkään? Hhm. Voisin sanoa, että juuri juusto on koko näytelmän koossa pitävä voima joustavuutensa ja pastöroidun elastisuutensa vuoksi. Juusto nimittäin edustaa meille arkea. Arkea, joka on tavoittelemisen arvoista. Jota ilman maailma ja elämä menee kaaokseen koska ei ole mitään pysyvää, toistuvaa, tavallista, arkista. Ja joka kuitenkin huomaamatta muuttuu ihanaksi ja ihmeelliseksi kun voi hetkeksi pysähtyä ja ihailla sitä. Ja kun rupeaa arjen tarkkailijaksi, huomaa ettei mikään arkinen ole enää arkista vaan erilaista, erikoista.

Usein ulkomailla lomaillessa kaikki arkiset asiat ovat ihania koska silloin asettaa itsensä automaattisesti tarkkailijan rooliin. Oi, Pariisissa naapurin rouva syö aina aamiaiscroissantinsa romanttisesti korttelikahvilan ulkopöydässä. Oi, Madridissa köyhä kerjäläismies soittaa aina haitaria aamun ruuhkametrossa. Oi, Brysselissä kadunlakaisija viheltelee aina työtä tehdessään. Oi, miten eksoottista ulkomailla onkaan! Joskus Helsingissä liikkuessani leikin ajatusleikkiä, että olen vieraassa, minulle tuntemattomassa kaupungissa lomalla. Yhtäkkiä koko kaupunki muuttuu ihmeelliseksi silmien edessä. Kaikki arkinen helsinkiläisyys mitä näen on uutta ja viehättävää. Se on hauska leikki, suosittelen muillekin.

Tavallisuus on pop. Silloin siitä tulee erikoista.

Näihin poukkoileviin mietteisiin päättää sanansa ohjaaja Eve

PS. Kannatta tsekata myös tuo video!